PORTFOLIO ESITYDRAMATURGIA
Tässä portfoliossa esittelen teoksia, joissa roolini on keskittynyt erityisesti esitysdramaturgiaan. Myös jotkin ohjausportfoliossa esittelemäni teokset ovat sellaisia, joissa olen toiminut myös esitysdramaturgina, mutta näissä alla olevissa fokus on erityisesti esityksellisen materiaalin järjestämisessä. Valitsin mukaan myös töitä, joissa olen päässyt toteuttamaan jonkinlaisen dramaturgi-kuraattorin työtä. Kaikissa alla esitellyissä teoksissa olen astunut kohti uutta, uudenlaista ajattelua tai uudenlaisia keinoja. Kaikissa esittelemissäni prosesseissa on ollut jonkinlaisia haasteita, mutta olen silti kokenut onnistuneeni. Esittelemiäni töitä yhdistää siis riskinotto ja onnistuminen.
2018 Tähkäpää / Rapunzel
Kansansatuun pohjautuva interaktiivinen ja kaksikielinen (suomi-ruotsi) esitys nuorille (10-16v.). Tähkäpään rakentaminen oli todellista käsityötä. Koeyleisöjä oli alusta lähtien ja yhdessä työryhmän kanssa asetimme koko ajan siihen asti tehdyn työn kyseenalaiseksi. Koe-esitysten keskiössä oli yleisösuhde ja tematiikan käsittely yleisön kanssa. Valmis Tähkäpää-esitys on eräänlainen peli, jossa yleisö alkaa esiintyjien valmentajiksi. Yleisö pohtii, mitä sadussa tapahtuisi, jos se tapahtuisi tänään ja miten hahmojen tulisi toimia. Yleisön ehdotusten pohjalta tehdään kokeiluja. Yhdessä pohditaan myös, olisiko tämäntyyppinen satu realistinen ja mikä sadun opetus olisi tänä päivänä. Yleisön vastaanotto oli innostunutta - monelle nuorelle tämä esitys on ollut jotakin, mitä hän ei koskaan aiemmin ole kokenut. Ensi-ilta oli Kulttuurikeskus Lilla Villanissa 28.3.2018. Toistaiseksi viimeiset esitykset olivat Hurraa! -festivaaleilla 2019.
Irina Pulkka, Willehard Korander, Marjaana Kuusniemi, Johanna af Schultén.
2017 Elojuhla - juhla niille, jotka ovat valmiita ottamaan seuraavan askeleen
Yhteisen juhlan muotoon tehty soolokokonaisuus, jonka teemana oli irti päästäminen ja luopuminen. Konsepti ja Dramaturgia. Tuotanto: Reunaryhmä, Mamia Company, Versus Circus ja Kartanon kulttuurikollektiivi.
Elojuhlan lähtönä oli nykyajan kohtuuton menestymisen ja onnistumisen korostaminen. Jos vain yrität, niin saat -eetos, pitää sisällään ajatuksen, että jokainen unelma ja toive on mahdollista saavuttaa kovalla työllä. Tämähän ei pidä paikkaansa. Hyvin monet unelmat eivät toteudu ja hyvin usein näihin toteutumattomiin unelmiin jäädään roikkumaan. Niiden epäonninen varjo häilyy myös kaikkien onnistumisten yllä. Elojuhlan teemana oli päästää irti unelmista, joista on jo aika päästää, hyväksyä se, että tätä yhtä en voi saada.
Esityskokonaisuuden tuotannossa oli todella monenlaisia haasteita ja alkuperäinen idea fiktiivisestä kehyskertomuksesta jouduttiin täysin hylkäämään. Tämä (teemaan sopiva) talousongelma soittautui onnenpotkuksi, päästimme irti alkuperäisideasta. Elojuhla -teema toi yleisön jäsenet aivan eri tavalla yhteisen teeman äärelle, kuin suunnitellut fiktiivisen esityksen suhteen olisi ollut. Passiivisen seuraamisen sijaan yleisön osa oli aktiivinen osallistuminen. Keskelle teosta luotiin myös rituaali, jossa oli mahdollista päästää irti omista taakoistaan ja antaa niiden leijua kasvimaalle kasvamaan jotain uutta hyvää. Palaute oli yksinomaan positiivista ja yleisö todella muodosti yhteisön, joka toisiaan tukien päästi irti jo ohi menneistä unemista. Olen harvoin kokenut esityskonseptissa tällaista tunnelatausta, samanaikaista syvää melankoliaa ja toiveikkuutta.
2016 Vallankumous.
Kokemuksellinen installaatio. Konsepti ja työryhmän vetäjä. Tuotanto: Annantalo ja Reunaryhmä (sekä työryhmä).
Tämän työn valitsin, koska tämä oli minulle merkittävä uusi aluevaltaus. Halusin tehdä installaation, joka on vuorovaikutteinen, tilan, joka on esityksellinen sinänsä. Kutsuin työryhmään kaksi lavastajaa, valosuunnittelijan ja näyttelijän. Lavastajien kautta työryhmään tuli vielä kolmas lavastaja sekä pukusuunnittelija, joka virkkasi ja ompeli yksityiskohtia sekä teki esityksellisen osion puvut. Lisäksi saimme työryhmään kaksi harjoittelijaa.
Installaation sisään tehtiin myös esityksellinen osio, mutta se toimi enemmänkin introna tilalle, joka oli pääosassa. Lähtökohtana oli ajatus vallasta ja kontrollista, lapsen ja aikuisen suhteesta. Haastattelimme aiheesta lapsia ja nuoria. Mielivallan ja turvaa tuovan vallan raja on hiuksenhieno.
Tilallisena ajatuksena oli valtaaminen, koska lähes jokainen haastattelemamme alle 7-vuotias totesi, että valtaajilla on valtaa. Valtaaminen toteutui konkreettisesti niin, että installaatioon mentiin ikään kuin ihmisen sisään. Vallattiin ihminen. Installaatiosta pyrittiin tekemään sellainen, että siellä voi vapaasti kokea ja tehdä mitä vaan, että se kestää sekä hellyyden että agression osoitukset.
Tila oli menestys. Sen koki yli 20000 kävijää ja se sai valtavasti kehuja. Tila oli suunnattu kaikenikäisille, mutta jo alunalkaen oli tarkoituksena, että se koettaisiin nimenomaan yhdessä jonkun "auktoriteetin" kanssa; isän tai äidin, opettajan tai ryhmänvetäjän - koska tarkoituksena oli herättää keskustelua siitä, mistä lapsi/nuori kiinnostuu ja mitä taas auktoriteettiasemassa oleva pitää sopivana. Tämä ei aivan toteutunut, mikä oli harmillista, sillä tila provosoi myös ylilyönteihin. Kaikki minkä sai irti, todellakin revittiin irti. Karkkipaperialtaan sisältö levittäytyi kokijoiden hiuksissa ja vaatteissa ympäri taloa, näin installaatio todellakin valtasi Annantalon. Työryhmä ja Annantalo joutuivat pohtimaan, mikä tilassa on oikeasti sallittua ja onko jotain, mikä pitäisi kieltää. Lopulta päädyttiin siihen, että mitään ei kielletä (tietenkään muita kävijöitä ei saa satuttaa, mutta se oli valvojien vastuulla).
Työryhmä: Anne Karttunen, Heini Maaranen, Ina Niemelä, Julia Lappalainen, Möhkö Uusitalo, Kimmo Sirén, Petra Hakkarainen, Veera Vienola.
2015 Tarinateltta.
Tarinankerrontaesitys teltassa 1-3 katsojalle kerrallaan. Konsepti ja työryhmän vetäjä. Tuotanto: Reunaryhmä. Esiintyjät: Irina Pulkka ja Maria Autio.
Tämän työn valitsin, koska tässäkin korostui idean synnyttäjän ja mahdollistajan rooli. Olin työryhmässä tittelilla ohjaaja, mutta koska miniesitykset olivat improvisoituja, en ohjannut esityksiä, ohjasin enemmänkin tilannetta ja rakennetta. Siis toimin dramaturgina.
Esitystapahtuman keskiössä oli oikeastaan kohtaaminen. Itse olin ensikohtaajana, katsoja-kokijan kanssa valitsimme kolme klassikkosadun elementtiä - kaksi henkilöä, tapahtumapaikka ja yksi tapahtuma (esimerkiksi noita, erakko, lintu / meri, linna / jäätyminen, taputus). Tämän jälkeen kokija pääsi telttaan kohtaamaan varsinaiset esiintyjät. Tarina synnytettiin yhdessä katsoja-kokijan kanssa.
Esityksellä ei ollut ikärajaa, mutta koska se tapahtui pienessä teltassa, valikoitui katsojiksi enimmäkseen 2-15 -vuotiaita. Myös muutama aikuinen uskaltautui telttaan, usein lastensa kanssa. Pari poikkeusta tehtiin ja vanhukset saivat tarinansa teltan ulkopuolella, koska polvet eivät mahdollistaneet teltassa vierailua. Teltta tuotiin puistoihin ja tapahtumiin ja yleisö valikoitui sattumanvaraisesti, paitsi Porin lainsuojattomat -festivaaleilla, joissa osa katsojista oli tullut paikanpäälle vartavasten.
Esitys oli hyvin pienimuotoinen ja minimalistinen ja ehkä juuri sen takia, kohtaamisista muodostui tärkeitä ja merkittäviä. Katsojat kokivat selvästi osallisuutta ja saivat kuulluksi tulemisen kokemuksen sen kautta, että osallistuivat tarinan luomiseen.
